Ljungåsen, Naturreservat

Kun seisot Ljungåsenin kivikentällä, sinulla on useita kilometrejä merelle. Mutta noin 11 000 vuotta sitten tämä oli kiviranta, jota vastaan meren aallot repivät. Kivet olivat pähkinää toisiaan vastaan ja jauhaa pyöreä. Kun maa kasvoi jääkauden jälkeen, kivipellosta tuli hyvä maa. Vuonna 1907 geologit tunnistivat kauniin kivikentän ja vuonna 1960 suojeltiin geologisesti arvokasta aluetta.

Kivien kuljetus

Jääkaudella suuri osa Skandinaviasta oli voimakkaan sisämaan jään peitossa. Kun jää laajeni etelään, se poimi materiaalia tiellä, aina suurista lohkoista pieniin kiviin. Raskas jää myös murskasi suuria lohkoja kiviä ja soraa, jotka myös juuttui jäähän. Kun ilmasto lämpeni, jää sulai. Jäärintama vetäytyi ja kaikki jäähän kiinnitetty materiaali päätyi takaisin. Kuten täällä Ljungåsenissa, jossa jää oli jättänyt suuria määriä kiviä.

Stenstrand

Kun jää sulai, merenpinta kohosi ja Ljungåsenin kivikenttä peittyi veden peitossa. Ajan myötä maa kasvoi. Kivipellosta tuli meren aaltojen käsittelemä ranta. Kiviä hiottiin ympäriinsä, kun aallot saivat ne pyörimään ympäriinsä. Aallot loivat myös rantavalaita ja puolikuun muotoisia kuoppia, jotka voidaan vielä nähdä kivikentällä. Valaat näyttävät, kuinka korkea merenpinta oli.

Geologinen vetovoima

Kun maa nousi, taputuspellolla oli mustelman kivi merestä. Nykyään se on useita kilometrejä lähimmälle rannalle, mutta kenttä on säilynyt siinä kunnossa, että meri jätti sen tuhansia vuosia sitten. Se, että se on vielä auki, on se, että kasvien on vaikea kasvaa ankarassa ympäristössä. Siemenet huuhdellaan alas kivien sadevesi, ympäristöön, jossa ei ole juuri mitään kasvaa ja jossa valo ei pääse.