Jan-Olars fäbod

Vuonna 1731 mainitaan Risåhlsbro-niminen lintu, mutta on todennäköistä, että sama asuminen, jota myöhemmin kutsutaan Jan-Olarin vangitsijoiksi. Nimi Jan-Olars on luultavasti peräisin yksi perustajista, tai myös sukulaiset, jotka rakensivat ja käyttivät vangitsijoita. Osakkaat 1731 tulivat Moje ja Gröntuv.

Vuosien 1811-1817 vaihteessa Jan-Olarsilla oli 33 kumppania, joista 18 tuli Mojesta, 14 Gröntuvista ja yksi Grånäsistä.

Vuonna 1933 käytettiin neljää yhdeksästä hytistä. Kuusi pienviljelijää, joista kolme Mojelta, kaksi Gröntuvilta ja yksi Gärdeltä, saivat yhdessä 19 lehmää ja viisi hiehoa kesätyössä kanoilla.

Pohjoisessa avotasku oli pieni paikka, Nolmoren, vain yksi mökki. Anna Lindgren, Moje, oli kyyhkynen Nolmorenissa vuoteen 1953. Mökki siirrettiin myöhemmin Bastbergettiin.

1940-luvulla lauma oli Jan-Olarsin kiireisin. Kymmenillä kotitalouksilla oli kesätöissä etuovella 40-50 lehmää.

Hamp-äiti, Bing Anna Matsdotter (1880-1958), oli Jan-Olarin viimeinen kansio. Maatalous päättyi vuonna 1952.

Historiallisessa ympäristöanalyysissä Jan-Olarsia on kuvattu kulttuuri- ja ympäristöarvoltaan merkittäväksi alueeksi.